Sissimarkkinointi

UP. The Shop

UP. The Shop on maaliskuun ajaksi Turussa ovensa avaava, muotoilua ja taidetta myyvä pop-up kauppa. Tarkoituksena on kerätä yhteen alan nuoria tekijöitä, jotka eivät vielä ole saaneet tuotteitaan myyntiin. Yritys, joka kulkee nimellä UP. NY, on osa nuori yrittäjyys-kurssia ja sen taustalla ovat neljä opiskelijaa, joista kolme keväällä valmistuvaa muotoilijaa ja yksi kulttuurituottaja.  Pop-up kaupan lisäksi UP. The Shop järjestää muutaman tapahtuman, joista suurin on avajaistapahtuma kaupan ensimmäisenä aukiolopäivänä. Tapahtumien tarkoituksena on elävöittää kauppaa ja luoda UP. The Shopista positiivinen, värikäs ja leikkisä kuva. Asiakkailla on mahdollisuus siis nauttia pop-up kaupasta, vaikka heitä eivät kiinnostaisi muotoilutuotteet itsessään, vaan he voivat ilmestyä paikalle seuraamaan erilaisia esityksiä.

 

Mitä sissimarkkinointi sitten on?

Sissimarkkinointi on sanana outo. Se tarkoittaa, että yritys käyttää markkinointiin keinoja, jotka tuovat mahdollisimman hyvän tuloksen, mahdollisimman pienellä rahallisella panostuksella. Sissimarkkinointi tunnetaan myös nimellä internetmarkkinointi. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että sissimarkkinointi käsittelisi vain internetin ihmeellistä maailmaa, vaan markkinoinnin keinot ovat monesti luovia ja eroavat muista yrityksistä. Tarkoituksena on lisätä yrityksen tunnettavuutta ja lopulta saavuttaa myyntivoittoa. Tavallisesti yritykset käyttävät markkinoinnissa massamarkkinoinnin keinoja, jossa tarkoituksena on mainostaa tuotteitaan tai palveluitaan niin laajasti, että joku heidät huomaisi kaiken massan keskeltä. Tämä ei kuitenkaan ole tarkoitus sissimarkkinoinnissa, joka on hyvin pitkälti kohdistettua. Lisäksi sissimarkkinoinnissa on tarkoitus seurata asiakkaitten ostokäyttäytymistä ja sitä kautta oppia tuntemaan asiakkaansa paremmin ja saada tietoa siitä, miten heille olisi paras lähteä markkinoimaan tuotteitaan. Onnistunut sissimarkkinointi on siis kohdemarkkinointia parhaimmillaan ja siinä on tarkoitus tiedostaa ja tuntea asiakkaansa.  Tänä päivänä tutuimmat sissimarkkinoinnin keinot ovat erilaiset internetsivut, kuten yrityksen omat sivut, facebook-sivu, blogi ja oma profiili twitterissä. Jos yrityksellä on oma liike, voidaan liikkeen näyteikkunaan keksiä jos minkälaista näyttelyä, jotta se houkuttelisi ihmisiä käymään liikkeessä.

 

Markkinointikeinot

Kuten jo arvata saattaakin, niin UP. NY:llä ei ole paljoa rahaa käytettävän markkinointiin, sillä rahaa tarvitsee käyttää moneen muuhunkin asiaan. Lisäksi taustalla olevan opiskelijaryhmä toimii suurimmaksi osaksi omalla rahalla, jota ei ole paljon, ja lisäksi nuori yrittäjyys ry. on laittanut ylärajan alkupääomasijoituksille, jotta opiskelija ei voi tehdä suurta tappiota. On siis sanomattakin selvää, että UP. tiimi joutuu turvautumaan sissimarkkinointiin. Koska kaupamme on auki vain kuukauden ajan, jonka jälkeen sitä ei ehkä koskaan enää avata, emme pysty keskittymään asiakkaittemme ostokäytöksen seuraamiseen, mutta voimme kuitenkin yrittää kohdemarkkinoida mahdollisimman hyvin. Markkinointi onkin suurin työ kaupan avaamisessa, sillä sen tulee olla intensiivistä, jotta ihmiset ehtivät tiedostaa sen olemassaolosta ja löytävät paikalle. Kaupan haittana on se, että se vain on auki kuukauden, mutta se on samalla myös valttikortti. Jos ihmisiä kiinnostaa kauppa ja sen tuotteet voi se luoda tiettyä hysteriaa, jolloin ihmisillä tulee kiire ehtiä tekemään ostoksensa ennen kaupan sulkemista. UP. tiimi panostaa siis markkinointiin, jonka suurimpana voimavarana on puskaradio. Olemme puhuneet kaupan avaamisesta jo kuukausia tutuillemme, jotka puolestaan ovat kertoneet omille tutuilleen, joten puskaradio on jo toiminnassa. Lisäksi on tietenkin muistettava että kaupan tekijät, eli tuotteiden myyjät, varmasti puhuvat kaupasta tuttavapiirilleen, jotta he ostaisivat ja markkinoisivat heidän tekemiään tuotteitaan myös muille. UP. The Shopilla on lisäksi myös käytössä facebook-sivu, sekä blogi, jonne tasaisin väliajoin päivitetään uusia tapahtumia. Tällä hetkellä on esim. kerrottu miten tekijät voivat ilmoittautua ja yritetty sitä kautta saada ihmiset aktivoitua. Kun ilmoittautuminen päättyy, tammikuun lopussa, on tarkoitus jatkaa kertomalla ketkä kaupan tekijät ovat ja mitä tuotteita heillä on myynnissä.  Lisäksi paljastetaan kaupan sijainti, joka toistaiseksi on salaista tietoa, allekirjoittamattomien sopimusten takia. Muita markkinointikeinoja ovat yritykset saada lehdiltä palstatilaa lähettämällä lehdistötiedotteita pari viikkoa ennen kaupan avaamista. Tämä on vanha keino ja onnistuu harvoin yritysten kohdalla, sillä lehdet näkevät tämän vain halpamaisena keinona saada ilmaista mainosta. Uskomme kuitenkin pop-up kaupan olevan poikkeus sen harvinaisuudessa ja siinä, että taustalla on neljä nuorta, hyväntahtoista opiskelijaa, eikä kylmiä ja raha-ahneita businessmiehiä. Tällä luulisi jo hyvin ansaitsevansa hieman tilaa lehdessä. Meillä on myös maaliskuussa tapahtuva markkinointitempaus, jolla yritetään houkutella ihmisiä kaupalle. Jokainen tiimin neljästä jäsenestä on suunnitellut persoonallisen postikortin, joka samalla toimii kaupan mainosflyerina. Tulemme jakamaan näitä postikortteja, jolla ihmiset saavat tiedon kaupasta, mutta samalla he saavat myös persoonallisen ja värikkään postikortin, jonka halutessa voivat postittaa ystävälle.  Kruunatakseen tilaisuuden tulevat kortit jakamaan hauskat hahmot, jotta tempaus herättäisi mahdollisimman paljon hämmennystä ihmisten joukossa. Onhan sentään tarkoituksemme jäädä ihmisten mieleen. Viimeisimpänä markkinointikeinona meillä on logollamme varustettuja tarroja, jota tulemaan levittämään kaupungilla, sekä laittamaan kaupan myyntikasseihin jotta näkyisimme katukuvassa. Nämä ovat meidän tähän mennessä keksittyjä markkinointikeinoja. Maaliskuun loppuun on kuitenkin vielä aikaa, joten keksimme ja toteutamme varmasti vielä muitakin kanavia käyttäen markkinointia, jonka kautta voimme kertoa olemassaolostamme.

 

Tulevaisuus

Koska nuori yrittäjyys-kurssi kestää yhden lukukauden, tullaan UP. The Shop vain järjestämään kerran lukuvuoden 2010–2011 aikana. On kuitenkin täysin varteenotettava mahdollisuus, että kauppa avaisi ovensa joskus toiste, jos se näyttäisi olevan suosittu. Tällöin taustalle joutuisi perustamaan jonkinnäköisen organisaation, sillä NY-nimen alaisena ei enää voisi toimia. En usko UP. ista koskaan tulevan yritystä, mutta pop-up kaupan takana voisi toimia esim. yhdistys. UP.in tarkoituksena kun ei ole kääriä suuret summat rahaa, voisi voittoa tavoittelematon yhdistys sopia hyvin toimintaan. Voittoa tavoittelemattomuus olisi myös hyvä aspekti tekijöitä etsiessä. Rahapuolta pitäisi UP:in kohdalla miettiä uudestaan ja kaupan onnistumiseksi joutuisi hankkimaan avustusta ja/tai sponsoreita.  Uuden kaupan avaamisessa ei välttämättä saisi enää palstatilaa, sillä kaupan uutuus- ja erikoisuusarvo olisi jo mennyt ensimmäisen kaupan kohdalla. UP. The Shop voisi kuitenkin panostaa rahallisesti enemmän markkinointiin ja tehdä esim. facebook:iin maksullinen mainos levitykseen. Yhteistyötä muiden tahojen kanssa voisi myös kehittää, jotta pystyisi markkinoimaan heidän kauttaan.  Lisäksi voisi järjestää uudenlaisia markkinointikampanjoita, edellisten kampanjoiden tulosten pohjalta.

 

LÄHTEET:

http://sissimarkkinointi.fi/

http://www.inventive.fi/internetmarkkinointi-on-sissimarkkinointia/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s